HUS Siltasairaala, SRV

Helsingin Meilahden sairaala-alueelle rakennettava Siltasairaala on HUS:n historian suurin rakennushanke, ja EL & Site on ylpeä saadessaan olla osa projektia. SRV:n ja EL & Siten hyvin sujunut yhteistyö mm. Uuden Lastensairaalan ja Tampereen Torni hotellin hankkeessa vakuutti Siltasairaalan projektin päättäjät.

EL & Siten suunnittelutiimi oli mukana hankkeessa jo hyvissä ajoin piirtämässä suunnitelmia, aluekuvia ja aksonometrisiä nousukaavioita, joiden avulla sähköverkon hahmottaminen on helpompaa ja asennus sujuu tehokkaasti.

Siltasairaalan työmaalla työskentelee jatkuvasti EL & Siten 3 asentajan tiimi. Tiimi asentaa rakennuksen noustessa uutta kalustoa paikalleen ja samalla vastaa sähköistys- ja valaistusverkon jatkuvasta häiriöttömästä toiminnasta koko työmaan alueella. Tiimi on valmiudessa ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.

EL & Site toimittaa projektille kaiken työmaan sähköistykseen ja työmaavalaistukseen liittyen ja vastaa verkon toimivuudesta. Työmaan valaistus on toteutettu MBerg 48V työmaavalaistusjärjestelmällä, johon liitetty MBerg 48V turvavalaisimet vastaamaan valaistuksesta mahdollisten sähkökatkojen aikana. Pitkiä käytäviä ja poistumisreittejä on lisäksi valaistus led-nauhoilla. Ulkoalueet valaistaan MBerg valaisimien lisäksi sekä X-Chain valomastoilla että erilaisilla led-valonheittimillä.

Projektin sähköverkon luonnissa on käytetty laaja valikoima Sateman työmaakeskuksia 16A salkkukeskuksista aina 630A:n pääkeskuksiin. Kaapelia työmaalle on vedetty pelkästään väliaikaista sähköverkkoa varten useiden kilometrin verran.

Kalustovirran sujuvuuden varmistamiseksi ahtaalla työmaalla EL & Site on toimittanut työmaalle kalustokontin. Kalustokonttiin on asennustiimin lisäksi pääsy EL & Siten jakeluauton kuljettajalla. Kalustokontissa on aina seuraavan viikon kalusto odottamassa asennustaan. Näin kalustoa on aina saatavilla mutta tilaa ei kulu turhaan varastointiin. Tarvittaessa EL & Siten Pitäjänmäen varastolta saadaan kalustoa muutaman tunnin varoitusajalla lisää.

Siltasairaala tulee valmistuessaan korvaamaan Töölön sairaalan ja osan nykyisen Syöpätautien klinikan toiminnoista. Työmaan kokoluokasta kertoo sen kokonaistilavuus 360 000 bruttokuutiota, mikä vastaa yli kolmea Suomen eduskuntataloa. Kohteen valmistumisaika on kesäkuussa 2022.

Livekuvaa työmaalta pääset seuraamaan täältä.